Matsmart investoi uuteen automatisoituun ja ilmastoystävälliseen varastoon

Matsmart

Verkkoruokakauppa Matsmart investoi Element Logicin toimittamaan AutoStoreen yli 20 000 neliömetrin varastossa Ruotsin Örebrossa. Uudessa aurinkoenergialla toimivassa varastossa 149 AutoStore-robottia auttaa henkilökuntaa keräämään ja pakkaamaan tavaroita tehokkaasti. Ratkaisun on tarkoitus ottaa käyttöön keväällä 2022.

Matsmart on verkossa toimiva ruokakauppa, jonka myymät elintarvikkeet ja kuluttajatuotteet voitaisiin muutoin hävittää jätteenä. Yrityksen vuosittainen kasvu on ollut voimakasta siitä lähtien, kun se aloitti toimintansa vuonna 2014. Viime vuosi ei muodostanut poikkeusta, sillä se oli ennätysvuosi koko verkkokauppa-alalla. Voimakas kasvu myös selittää, miksi Matsmart on nyt päättänyt investoida uuteen automatisoituun ja robotiikkaa hyödyntävään varastoon.

– Nykyinen varasto toimi niin tehokkaasti kuin se kokonsa ja järjestelyjen puolesta oli mahdollista. Työntekijämme tekevät erinomaista työtä. Nykyisten tilojen kapasiteetti tulee täyttymään piakkoin, ja nyt on aika skaalautua seuraavalle tasolle, sanoo Conrad Edgren, Logistics Manager, Matsmart.

Odotamme, että uusi automatisoitu varasto suurentaa kapasiteetin kolminkertaiseksi ja tilaa jää vielä tulevalle kasvulle. Tämän vuoksi toivomme myös, että työntekijämme jatkavat uudessa varastossa

Conrad Edgren, Logistics Manager, Matsmart

AutoStore toteuttaa 6 000 tilausriviä tunnissa

Varastorakennus on kaksi kertaa suurempi kuin Matsmartin nykyinen varasto, ja sen katolla on energiaa tuottavat aurinkopaneelit. 20 000 neliömetriä, 10 000 kuormalavapaikkaa ja 14 lastauslaituria. Automatisoinnissa käytetään Element Logicin toimittamaa AutoStore-järjestelmää. Element Logic on toimittanut automatisoituja varastoratkaisuja useille verkkokaupoille, kuten XXL:lle, NA-KD:lle, FoodOaselle, Bergfreundelle ja Proshopille. 149 robottia tukee työntekijöitä, ja keräilykapasiteetin oletetaan olevan jopa 6 000 tilausriviä tunnissa.

– Meillä on edessä jännittävä tulevaisuus. Odotamme, että uusi varasto tulee sopeutumaan kasvuumme seuraavan kymmenen vuoden aikana. Tämä investointi on tärkeä osa kokonaisratkaisua, jonka avulla voimme toimia ympäristöystävällisesti ja kannattavasti Pohjoismaissa, sanoo Conrad Edgren.

On erittäin innostavaa, että Element Logic Sweden voi yhdessä Matsmartin kanssa osoittaa AutoStoren olevan oikea automatisointiratkaisu tämän tyyppisessä nopeasti kasvavassa verkkokauppatoiminnassa. Iso plussa on se, että voimme olla mukana toteuttamassa tarkkaa, kustannustehokasta ja ympäristöystävällistä logistiikkaa yritykselle, joka toimii entistä paremmin kestävän kehityksen huomioon ottavalla elintarvikealalla.

Thomas Karlsson, Managing Director, Element Logic Sweden

Haluatko tietää miten voimme optimoida varastosi tehokkuuden?