Elektroniikkaketju Power laajentaa Element Logicin toimittamaa AutoStore-järjestelmäänsä

Power on pohjoismainen elektroniikkajätti, jolla on lähes 270 myymälää neljässä maassa. Otettuaan haltuunsa kaikki Mediamarkt-myymälät Ruotsissa, yritys on tarkastellut kasvaneita tarpeitaan ja sen myötä päättänyt laajentaa Element Logicin toimittamaa automaatioratkaisuaan.

Powerin tavoitteena on pysyä alansa edelläkävijänä harkituilla, tehokkailla ratkaisuilla, pitää hinnat alhaisina ja tarjota asiakkaille parhain mahdollinen ostokokemus. Siksi yhtiö panosti automaatioon jo varhaisessa vaiheessa ja rakensi nykyisen AutoStore-järjestelmänsä vuonna 2017. Vuonna 2020 yritys uudisti varastoportit työergonomian parantamiseksi ja vuonna 2021 lisättiin vielä kaksi lisäporttia. Viiden vuoden menestyksekkään toiminnan jälkeen huhtikuussa 2022 oli uuden laajennuksen aika, mikä kaksinkertaisti Powerin AutoStore-kapasiteetin.

Varastohalli, jossa on AuroStore-kehikko

Muuttuneet markkinat vaativat uusia ratkaisuja

Powerin otettua haltuunsa kaikki entiset Mediamarkt-liikkeet on elektroniikkajätin varasto- ja logistiikkaratkaisujen pysyttävä kilpailukykyisenä Ruotsin markkinoiden muuttuneissa olosuhteissa. Laajentuminen liittyy Ruotsin markkinoiden odotettuun kasvuun, mutta myös muissa maissa tapahtuneeseen orgaaniseen kasvuun.

Powerilla on jo käytössään AutoStore, jossa on noin 46 000 laatikkoa, 54 robottia ja 13 porttia. Yritys tekee tilaa 40 000 lisälaatikolle ja asentaa aluksi niistä 10 000, 24 uutta R5-robottia, 7 uutta kuljetin- ja karuselliporttia sekä uuden keräilytunnelin. Tämä tarkoittaa, että heillä on käytössään lähes täysi automaatio tilauksen saapumisesta tilauksen lähettämiseen lukuun ottamatta manuaalista keräilyprosessia.

“Viimeisen kuuden vuoden aikana Power on investoinut prosessien automatisointiin ja digitalisointiin. AutoStoren lisäksi oheislaitteet ovat olleet painopisteealueena laatikoiden kasaamisessa, sinetöinnissä ja etiketöinnissa. Olemme panostaneet myös lavojen rakentamiseen erikoistuneeseen robottiin, mikä ei olisi ollut mahdollista ilman AutoStoren tehokkuutta ja skaalautuvuutta, joiden ansiosta automaatiotaso voi kasvaa organisaation mukana. Kaikki investoinnit, jotka teemme yhteistyössä Element Logicin kanssa, tarkoittavat sitä, että työntekijöillämme on tarjolla entistäkin parempi työympäristö ja voimme käyttää aikaa siihen, mikä luo arvoa asiakkaalle”, sanoo Casper Ödeen, Powerin kehityspäällikkö.

Kaikki investoinnit, jotka teemme yhteistyössä Element Logicin kanssa, tarkoittavat sitä, että työntekijöillämme on tarjolla entistäkin parempi työympäristö ja voimme käyttää aikaa siihen, mikä luo arvoa asiakkaalle.

Casper Ödeen, kehityspäällikkö, Power

“Power on automaatiossa paljon kilpailijoitaan edellä. Yritys on AutoStoren käyttöönotossa edelläkävijä, ja he ovat päättäneet investoida laajennettuun automaatioon ollakseen tehokkaita, varmistaakseen nopeamman toimituksen asiakkailleen ja saavuttaakseen samalla paremman työergonomian”, sanoo David Olsson, Element Logicin Ruotsin asiakaspäällikkö.

Powerin AutoStore-laajennus otettiin käyttöön toukokuussa 2023.

Powerin faktoja ja lukuja

  • 10 000 uutta laatikkoa (tilaa 40 000 uudelle laatikolle)
  • 24 R5-robottia
  • 7 uutta kuljetin- ja karuselliporttia
  • Uusi keräilytunneli

Haluatko tietää lisää varastosi optimoinnista?